On olemassa tavallisia ruokia, ja sitten niitä hieman ihmeellisempiä ruoka-aineita. Kurkuma kuuluu – ainakin maineensa perusteella – jälkimmäiseen joukkoon. Kultaisen mausteen hyödyistä on kohistu jo hyvän aikaa, mutta pitävätkö kaikki väitteet paikkaansa?
On totta, että keho kaipaa ravinteita toimiakseen mahdollisimman parhaalla tavalla, ja tiedämme, että esimerkiksi päivittäinen B12-vitamiini ja D-vitamiini ovat tärkeitä, samoin kuin lukuisat muut vitamiinit ja kivennäisaineet. Mutta voiko yksi superfood todella tarjota lukuisia terveysvaikutuksia? Onko kurkuman maine totta vai tarua?
Mikä on kurkuma?

Maustekurkuma eli Curcuma longa on monivuotinen ruohokasvi, jota viljellään laajalti erityisesti Intiassa, sekä lisäksi Aasiassa ja Afrikassa. Kurkuma kuuluu inkiväärikasveihin, ja sen satokausi ajoittuu maaliskuulle.
Kurkuma-kasvin juuriosa kuivataan ja jauhetaan maustejauheeksi, joka on maultaan vahvan aromaattista, ja väriltään voimakkaan keltaista – kurkumasta uutettua kurkumiinia käytetäänkin mm. elintarvikkeiden väriaineena, jonka E-koodi on E 100. Lisäksi maustekurkumaa löytyy useista mausteseoksista, esimerkkinä vaikkapa monen rakastama curry.
Mustekurkumaa on kutsuttu myös “Intian sahramiksi”, sillä sen voimakas väri muistuttaa kallisarvoisen sahramin väriä. Yhdenkaltaisuus päättyy kuitenkin tähän, sillä kitkerä maustekurkuma eroaa sahramin samettisesta mausta kuin yö päivästä.
Kurkuman terveysvaikutukset
Kurkuma ja terveys askarruttaa monia, sillä kultaisen mausteen ihmeellisistä ominaisuuksista liikkuu mitä huikeimpia huhuja. Kaikkia ei kuitenkaan kannata purematta niellä, vaan turvautua aina asiantunteviin lähteisiin ja terveydenhoitoalan ammattilaisten sanaan.
Maustekurkuman tärkeimpiä aktiivisia ainesosia ovat kurkuminoidit, ja näiden joukosta erityisesti kurkumiini. Kurkuman hyödyt ja kurkumiinin vaikutukset ovat olleet suosittuja tutkimuskohteita jo hyvän aikaa. Sekä jauhettu että tuore kurkuma sisältävät kuitenkin vain melko pieniä määriä kurkumiinia, joten pelkän ruokavalion avulla kurkuman terveysvaikutukset voivat jäädä lähes olemattomiksi.
Intialaisessa Ayurveda-perinteessä sekä kiinalaisessa lääketieteessa kurkumaa on käytetty jo tuhansia vuosia, koska tällä kultaisella mausteella uskotaan olevaan lukuisia terveyttä edistäviä ja tukevia ominaisuuksia, kuten:
- Tulehdustilojen hoito
Kurkumalla on antioksidanttisia sekä tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia, minkä ansiosta sitä on käytetty hoitamaan elimistön tulehdustilaa. Jos kehossa on matala-asteinen tulehdus, saattaa kurkuman lisääminen ruokavalioon auttaa hillitsemään tulehdusta. Kannattaa muistaa, etteivät tulehdus ja infektio ole sama asia: tulehduksessa on kyseessä paikallinen kudosreaktio, jonka oireita ovat usein turvotus ja kipu. Infektiossa ongelman taustalla voi sen sijaan piillä esimerkiksi bakteereita.
- Ruoansulatuksen tehostaminen
Kiinalaisessa lääketieteessä kurkumaa on käytetty maksan hyvinvoinnin tukemiseen, ja lisäksi kurkumiinin uskotaan vähentävän suolistokaasujen määrää. Kurkumiini edistää sapen eritystä, ja toimii näin ruoansulatusta parantavalla tavalla.
- Nivelten hyvinvointi
Nivelvaivoista kärsivät saattavat hyötyä kurkuman säännöllisestä käytöstä. Kurkuma voi tarjota luonnollisen ja tulehduskipulääkkeitä vatsaystävällisemmän keinon nivelten hyvinvointiin. Monet asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että kurkumavalmisteita voi käyttää kipulääkkeiden tapaan hoitamaan esimerkiksi päänsärkyä.
Kurkuma syöpälääkkeenä on noussut niin ikään tiedeyhteisön tarkastelun kohteeksi, mutta aiheesta tehtyjen tutkimusten ja niiden tulosten aitoudesta tai paikkansapitävyydestä ei ole saatu täyttä varmuutta. Eristetyillä soluviljelmillä suoritetut tutkimukset eivät välttämättä päde samalla tavalla ihmiskehon soluihin.
Yhden tutkimuksen mukaan säännöllinen kurkumiinin käyttö auttoi ehkäisemään diabeteksen puhkeamista. Toisen tutkimuksen mukaan kurkuman käyttö voi myös auttaa hoitamaan Alzheimerin tautia. Tutkimukset kuitenkin jatkuvat, ja kliinisiä kokeita tarvitaan, jotta tulosten pätevyydestä voitaisiin saada täysi varmuus. Myös kurkuma ja verenpaine, sekä kurkuman vaikutukset maksan hyvinvointiin ovat herättäneet uteliaisuutta.
Kurkuma ja maksa-arvot
Maksa on ruoansulatuselimistön ja koko ihmiskehon suurin rauhanen, jolla on lukuisia eri tehtäviä. Se säätelee veren sokeritasoja, pilkkoo hormoneja, ja varastoi mm. tärkeitä vitamiineja kuten A- ja B12-vitamiinia, sekä rautaa.
Sekä ravintoaineet että epäpuhtaudet – kuten raskasmetallit, bakteerit ja nikotiinin tai etanolin kaltaiset myrkyt – kulkeutuvat maksaan veren mukana, ja maksa toimii “filtterinä”, joka pyrkii poistamaan näitä epäpuhtauksia elimistöstä. Maksa osallistuu myös sapen tuotantoon sekä eritykseen.
Maksan terveydestä kannattaa siis pitää hyvää huolta! Maksan toimintaa voivat heikentää mm. seuraavat asiat:
- Alkoholi
- Tupakointi
- Epäterveellinen ruokavalio
- Tietyt lääkeaineet
- Krooninen eli pitkittynyt stressi
- Elimistössä syntyvät haitalliset aineenvaihduntatuotteet
- Ympäristömyrkyt ja torjunta-aineet
Poistaakseen elimistöstä epäpuhtauksia maksa tarvitsee polttoaineekseen antioksidantteja, vitamiineja sekä aminohappoja. Jos maksa ei kykene käsittelemään kaikkia epäpuhtauksia, voivat ne varastoitua rasvakudokseen ja heikentää esimerkiksi normaalia vastustuskykyä ja hormonitoimintaa.
Teoksessaan Puhdasta ravintoa (Minerva Kustannus Oy 2013) kasvitieteen professori ja tietokirjailija Sinikka Piippo kirjoittaa kurkuman hyödyllisyydestä maksa- ja sappivaivojen hoidossa, sekä sen osallisuudesta ruoansulatuksen parantamiseen.
Kurkuman käyttö
Moni miettii miten kurkumaa käytetään, tai paljonko kurkumaa päivässä on riittävä määrä. Jotkut lisäävät tuoretta tai jauhettua maustekurkumaa lähes joka ruokaan – ja juomaan! Esimerkiksi kurkumalatte on ollut viime vuosina varsinainen hittijuoma.
Kurkuma ruoanlaitossa
Kurkuma sopii erinomaisesti vaikkapa papu- tai linssiruokiin tai uunikasvisten joukkoon. Moni rakastaa mausteena myös currya, vaikka sen sisältämä kurkumiinipitoisuus jää terveyshyötyjen kannalta melko pieneksi.

Tuore kurkuma on maultaan vähemmän kitkerää kuin kuivattu, jauhemainen versio. Koska tuoreen kurkuman maku muistuttaa inkivääriä (tosin siitä puuttuu tulisuus), sopii se erinomaisesti inkiväärin tapaan käytettäväksi.
Käytä tuoretta kurkumaa seuraavasti: Kuori tuore maustekurkuma lusikan tai veitsen kärjellä. Koska kurkuman voimakas keltainen mehu värjää kaiken, mitä se koskettaa, kannattaa homma hoitaa tiskialtaassa tai kulhon avulla. Muista suojata myös kätesi, jos et halua keltaisia sormia! Raasta kurkuma tai pilko se ohuiksi viipaleiksi. Tuore kurkuma säilyy pakastimessa, ja sitä on helppo raastaa jäisenä ruoan sekaan.
Sekä tuoretta, että valmiina ostettua jauhettua maustekurkumaa kannattaa kuullottaa rasvassa ennen sen lisäämistä ruokaan. Tämä tuo maun paremmin esiin, ja vahvistaa lisäksi myös mausteen väriä. Mustapippurin sisältämän piperiinin uskotaan tehostavan kurkumiinin imeytymistä elimistöön, joten kurkuman kyytipojaksi kannattaakin heittää ripaus pippuria. Jauhemaisen kurkuman maku pysyy parhaimpana silloin, kun sitä säilytetään valolta suojattuna ja purkin kansi pidetään tiiviisti suljettuna.
Curry ja kurkuma kuuluvat intialaiseen keittiöön, mutta niitä voi kokeilla uskaliaasti myös muihin ruokiin. Koska kurkuma edesauttaa sapen eritystä – ja elimistö tarvitsee sappea pilkkoakseen rasvaista ruokaa – voi siitä olla apua ruoansulatuksessa.
Kurkumaa sisältävät lisäravinteet
Ravintolisän hyvä puoli on siinä, että sen sisältämän kurkumiinin määrä on moninkertainen maustejauheesta saatavaan kurkumiiniin verrattuna – ja näin ollen saattavat korostua myös kurkuman terveysvaikutukset. Mutta myös vahva kurkumiini imeytyy kehoon huononlaisesti suun kautta nautittuna, minkä vuoksi suuri moni kurkumauute tai -valmiste sisältää imeytymistä tehostavia ainesosia.
Kuten jokaisen lisäravinteen kohdalla, kannattaa jutella terveydenhoitoalan ammattilaisen kanssa ennen uuden tuotteen käyttöönottoa. Jos valmisteen käytölle ei ole esteitä, kannattaa valita laadukas ravintolisä ja noudattaa pakkauksen annostusohjeita uskollisesti.
Muita käyttötarkoituksia
Kurkumaa käytetään elintarvikevärinä, ja perinteisesti se on toiminut myös kankaiden värjäyksessä, ja jopa hiusten kasvivärjäyksessä. Jos pieni sotku ja keltaiset tahrat eivät säikäytä, voi tästä mausteesta olla moneen lähtöön!
Kurkuman haitat
Onko kurkuma vaarallista? Mitkä ovat kurkuman haittavaikutukset?
Maustekurkuma on melko viaton ainesosa, jonka tavallisella käytöllä ruoanlaitossa ei ole löydetty minkäänlaisia haittavaikutuksia.
Erittäin runsaasti käytettynä kurkuma saattaa kuitenkin aiheuttaa seuraavanlaisia oireita:
- Närästys
- Ripuli
- Suun kuivuminen
- Ilmavaivat
Kurkuman käyttöä ei suositella raskaana oleville naisille, sappivaivaisille tai verenohennushoitoa saaville henkilöille. Myös maksan sairaus voi olla este kurkuman käytölle. Tätä artikkelia ei ole kirjoittanut terveydenhoitoalan ammattilainen, joten lääkärin kanssa käyty keskustelu on hyvä keino päättää, sopiiko ravintolisä juuri sinulle.
Yleisimmät kysymykset kurkumasta
Mitkä ovat kurkuman vaikutukset nivelille?
Kurkumiinin vaikutuksesta niveltulehduksen hoidossa tehty laaja tutkimuskatsaus osoittaa kurkumiinin vähentävän tulehdusoireita. Lisäksi kurkumiinin on todettu lievittävän kipua esimerkiksi nivelrikkopotilailla, ja vieläpä yhtä tehokkaasti kuin markkinoilta löytyvien tulehduskipulääkkeiden.
Koska pitkään jatkuva tulehduskipulääkkeiden käyttö voi aiheuttaa elimistölle haittavaikutuksia, on kurkumiini tähän tarkoitukseen terveellisempi – ja vatsalle ystävällisempi – valinta.
Saako kurkumaa sisältävää ravintolisää ottaa raskauden aikana?
Myös kurkuma ja raskaus askarruttaa monia, mutta vastaus tähän kysymykseen kannattaa aina hankkia terveydenhoitoalan ammattilaiselta.
Minkä tahansa lisäravinteen käyttö raskauden ja imetyksen aikana vaatii lääkärin mielipidettä. Vain asiantuntija osaa ottaa huomioon kokonaisuuden, kuten yleisen terveydentilan tai muut käytössä olevat lääkevalmisteet ja niiden yhteisvaikutukset.
Kurkuma ja terveys – tiivistetysti
Monet tutkimukset ovat osoittaneet kurkuman vaikutukset kiputilojen ja tulehdusten hoidossa.
Kurkuma ei ärsytä vatsaa, vaan pikemminkin toimii ruoansulatusta tukevalla tavalla, joten se voi olla hyvä vaihtoehto tulehduskipulääkkeiden tilalle, ja esimerkiksi nivelvaivojen – tai vaikka vain tavallisen päänsäryn – lievittämistä varten.
Kurkuma tukee sapen eritystä, mikä on hyväksi ruoansulatukselle, ja lisäksi se tarjoaa elimistölle antioksidanttisia vaikutuksia. Kurkuma on helppo tuoda päivittäiseen ruokavalioon joko mausteena, tai kätevän lisäravinteen muodossa.