syvä uni

Syvä uni – Saatko riittävästi syvää unta?

Syvä uni on kriittinen tekijä levon, hyvinvoinnin sekä oppimisen kannalta. Tässä artikkelissa käsittelemme syvän unen merkitystä hyvinvointimme kannalta. Saat myös käytännölliset vinkit syvän unen lisäämiseen ja yleiseen unen parantamiseen.

Mitä on syvä uni?

Syvä uni on yksi neljästä unen vaiheesta. Sillä on levon kannalta kaikkein kriittisin rooli elimistön elvyttävien toimintojen kannalta. Syvän unen aikana aivot saavat levätä, jolloin opittujen asioiden oppiminen tehostuu, aivojen välttämättömät energiat palautuvat sekä kasvuhormonin tuotanto kiihtyy.

Syvän unen aikana aivot eristäytyy ulkopuolisesta maailmasta ärsykkeineen. Tämän vuoksi syvästä unesta herääminen voi olla tavallista vaikeampaa, ja tästä unen vaiheesta herätessä olo on tyypillisesti tavallista väsyneempi.

Syvä uni yhdessä syklissä kestää tyypillisesti noin puoli tuntia. Tämän jälkeen aivot palautuvat takaisin kevyeen uneen, niin kutsuttuun REM-uneen, jossa silmät liikkuvat aktiivisesti. Tyypillisesti keskimääräinen aikuinen ihminen nukkuu noin 13% – 23% unestaan syvässä unessa. Syvä uni saavutetaan tyypillisesti ensimmäisen 5 tunnin aikana.

Syvän unen määrä – mikä on riittävästi?

Syvän unen määrä ja sen tarve muuttuu ikääntyessämme. Keskimääräisen aikuisen syvän unen määrä on noin 1-2 tuntia yön aikana. On kuitenkin huomioitavaa, että syvän unen tarve on yksilöllistä ja sen muuttuessa ikääntyessämme emme voi antaa yksiselitteistä vastausta mikä on riittävä määrä syvälle unelle.

Alhainen syvän unen määrä voi näkyä uupumuksena ja pitkäkestoisena väsymyksenä. Erilaisten unta mittaavien älylaitteiden kuten urheilukellojen tai hyvinvointisormuksen avulla voi mitata unen määrää eri vaiheiden aikana. 

On kuitenkin huomioitavaa, etteivät nämä mittausteknologiat ole täysin aukottomia mittaustapoja. Paras keino mitata todellista syvän unen määrää on käyttää terveydenhuollon ammattilaisten teknologiaa, jossa mitataan aivojen todellisia tapahtumia otsalle laitettavan pannan avulla.

Aamu- ja päiväväsymys myöskään ei ole täysin pitävä todiste alhaisesta syvän unen määrästä, vaan taustalla voi olla muita terveydellisiä syitä.

Syvän unen määrän lisääminen

Syvän unen määrän lisäämiseen ei ole yksiselitteistä ratkaisua. Se ei myöskään ole tae paremmasta vireystilasta tai paremmasta oppimiskyvystä, mikäli syvän unen määrä on omalla henkilökohtaisella tasolla jo tällä hetkellä.

Syvää unta ja sen määrää voi kuitenkin lisätä samoilla keinoilla kuin unen tehostamiseen yleisestikin. Syvän unen määrää voi yrittää lisätä parantamalla unelle suotuisaa ympäristöä sekä omia elintapoja.

Vinkit parempaan uneen

  • Ylläpidä säännöllistä unirytmiä
  • Alenna makuuhuoneen lämpötilaa illalla avaamalla esimerkiksi makuuhuoneen ikkuna
  • Harrasta säännöllistä liikuntaa
  • Vältä kuitenkin kuormittavia liikuntasuorituksia iltaisin muutamaa tuntia ennen nukkumaan menoa
  • Vähennä kofeiinituotteita sekä muita piristeitä
  • Vältä tai vähennä alkoholin käyttöä
  • Vältä niin kutsuttua sinistä valoa sekä päätelaitteiden käyttöä iltaisin
  • Vältä kaikkea aivoja aktivoivaa tekemistä iltaisin
  • Mikäli kärsit esimerkiksi aikaeroväsymyksestä tai pyrit muuttamaan unirytmiäsi, voit käyttää apuna väliaikaisesti esimerkiksi melatoniinia

Leave a Comment